Yhteisen Euroopan rakentaminen tarkoittaa yhteistyötä eri jäsenmaiden ihmisten, organisaatioiden ja instituutioiden kesken, oppien toisiltamme ja kehittäen uusia toimintoja ja tuotteita. Tämän takia kansainvälistymisestä on tullut tärkeä osa monen EU- ohjelman toteuttamista. Kansainvälistyminen koskettaa myös Leader-ryhmiä. Leader-ryhmätyö ei ole vain suomalainen käytäntö, vaan Euroopassa toimii yli 2800 Leader-ryhmää. Hyvien käytäntöjen siirtäminen on kansainvälisyyden kulmakivi.

Kansainvälistymisestä kannatta käydä hallituksessa periaatekeskustelua:

  • miksi kansainvälistyä
  • mitä hyötyä kansainvälisen yhteistyön kautta voimme saada oman alueen kehittämiseen
  • mitkä ovat tarpeet ja tavoitteet
  • ketkä ovat alueella mahdollisia toteuttajia
  • mitkä ovat kehittämisen kohteet

Kansainvälisiä hankkeita suunniteltaessa on hyvä pitää mielessä, että yhteistyötahoa etsittäisiin sellaisilta alueilta, joilla on samankaltaisia vahvuuksia ja heikkouksia. On myös hyvä muistaa, että kansainvälinen yhteistyö on usein työläämpää kuin paikallinen kehittämistyö, mutta se tuo mukanaan uusia ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia.

Seuraavassa linkkejä, joista voi olla hyötyä kansainvälistä yhteistyötä suunniteltaessa:


Viimeksi muutettu: maanantai 7. helmikuuta 2022, 16.30